Sammio
Haku
Kaupallinen yhteistyö

Toimitilat uuden edessä koronan jälkeen

Toimitiloilta vaaditaan koronan jälkeisessä tulevaisuudessa aivan uudenlaisia asioita. Toimisto ei enää ole vain paikka tehdä työtä vaan kohtaamispaikka, joka houkuttelee vuorovaikutukseen.

Toimitilarakentaminen on kohdannut murroksen koronaepidemian vuoksi. Etätyöt ovat tulleet jäädäkseen. Toisaalta ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyttä ja ikävöivät toimistoarkea sekä aitoa läsnäoloa.

Koronanjälkeisessä maailmassa toimitilat eivät enää tarkoita pelkkiä työskentelytiloja, vaan jotain, joka tekee yhteisöllisyyden mahdolliseksi. Toimisto on kohtaamispaikka – mahdollisuus kohdata työkaverit ja asiakkaat inspiroivassa ympäristössä.

– Nykyiset toimistot eivät enää vastaa muuttuneen työn tarpeisiin. Toisaalta muutos alkoi jo ennen koronaepidemiaa. Ihmiset ovat heränneet myös ilmastonmuutokseen. Yritykset pyrkivät jatkuvasti optimoimaan toimintaansa muuttuvassa ympäristössä ja on alettu tehdä konkreettisia tekoja hiilijalanjäljen pienentämiseksi, Rakennusliike Laptin toimitilarakentamisen rakennuttajapäällikkö Janne Virta kertoo.

Hän huomauttaa, että myös lainsäädännöllä ollaan ohjaamassa rakennuksia vähähiilisyyteen rakentamisessa, ja tämä tulee vaikuttamaan myös toimitilojen rakentamiseen tulevaisuudessa.

– Se mitä tehdään nyt, voi jo huomenna olla vanhanaikaista. Moderni toimitila elää ja muuttuu joustavasti tukien liiketoiminnan arvoja, kasvua ja henkilöstön hyvinvointia.

Avokonttorista monitoimitilaan

Poikkeusaika on vahvistanut monitilakulttuuria. Laptin monitilatoimisto on yhdistelmä perinteisiä huonetiloja ja avotilaa, yksityisyyttä ja yhteisöllisyyttä, Virta kertoo.

– Laptin monitilatoimisto tarjoaa erilaisia työympäristöjä työntekijöille. Tarvitaan työpöytiä keskittymiseen, tiimeille yhteisiä työskentelytiloja, sohvia ja tuoliryhmiä sosiaalisiin kontakteihin, äänieristettyjä puhelinkoppeja ja kokoushuoneita palavereita varten.

– Esimerkiksi aamupalaveria varten työntekijä voi varata tilan, jossa on vaikkapa säädettävä sähköpöytä kannettavaa tietokonetta varten ja juoksumatto kävelyä varten.

Toimitiloissa ei one size fits all -malli toimi, vaan Lapti räätälöi aina tilat asiakkaan tarpeiden mukaan.

– Olennaista meille on ymmärtää esimerkiksi, onko työntekijöillä nimetyt työpisteet vai työskentelevätkö he avotilan eri työpisteissä tilanteen mukaan, millaisia puhelin-, vetäytymis- tai ryhmähuoneita yritys tarvitsee, tarvitaanko asiakaspalvelutiloja ja millaisia kohtaamispaikkoja henkilöstölle tarvitaan, Virta luettelee.

Etätyön myötä myös toimivat verkkoyhteydet, riittävä tekniikka videopalavereiden pitämiseen sekä tarpeellinen määrä videoyhteyspisteitä ovat tulleet tärkeiksi.

– Lisäksi muutokset ihmisten tavoissa liikkua vaikuttavat toimitiloihin. Sähköautojen ja sähköpyörien latauspisteitä sekä turvallisia pyörien säilytystiloja tarvitaan yhä enemmän, Virta huomauttaa.

Periaatteena ”kaikki onnistuu”

Toimitilaprojektin aluksi Lapti tutustuu aina ensiksi tarkasti yrityksen toimintaan ja tarpeisiin. Tämän jälkeen etsitään tontit, jotka sopivat parhaiten toimintaan.

Tontin valinnan jälkeen Lapti tekee asiakkaalle ratkaisuehdotuksen ja tarjouksen uuden toimitilan toteuttamisesta sekä sopii tilojen vuokraamisesta tai urakoinnista yrityksen omistukseen. Tilat rakennetaan avaimet käteen -palveluna.

– Hyvät toimitilat on aina rakennettu asiakkaan tarpeiden ymmärryksestä. Kun olemme kirkastaneet asiakkaan toiveet, voimme tehdä juuri niihin tarpeisiin vastaavat tilat. Emme ole perinteinen urakoitsija vaan panostamme syvempään yhteistyöhön. Lähtökohtaisesti kaikki onnistuu, Virta vakuuttaa.

Tilojen viihtyisyys on kilpailuetu

Toimitilojen viihtyisyys vaikuttaa suoraan työtyytyväisyyteen, tuottavuuteen ja työhyvinvointiin. Viihtyisät tilat houkuttelevat saapumaan toimistolle ja inspiroivat työntekoon.

– Kun kilpaillaan parhaista tekijöistä, työtilojen viihtyisyys ja toimivuus on avainasemassa. Edustavat tilat ovat kilpailuetu. Pienillä yksityiskohdilla voi olla iso merkitys henkilöstölle ja asiakkaille, Virta muistuttaa.

Yhä useammat yritykset vahvistavat myös yrityskuvaansa tilaratkaisujen avulla. Sisääntuloaulan logoseinän lisäksi esimerkiksi brändivärien mukaiset kalusteet, matot, verhot, teippaukset ja materiaalivalinnat voivat viestiä yrityksen imagosta, vihreitä arvoja unohtamatta.

Studiovieras

Studiovieraassa vierailevat eri toimialojen asiantuntijat.
Katso kaikki sisällöt »